Sen kutsuu elohon

Luku 12, jossa veistellään kaikenlaista tarpeetonta

Jussin ongelma painui vähitellen taka-alalle, ja nuorin renki sai taas tehtyä töitä. Itse asian hän sen sijaan tuntui mieluummin kiertävän kokonaan, ellei sitten suunnitellut toiveikkaasti keinoja päästä kokonaan pälkähästä. Otto pysyi mieluummin sivussa koko jutusta. Se oli ärsyttävä ja hän oli sanonut siitä sanottavansa.

"Kyllä minä kuulkaa sittenkin vähän luulen, että se ei oikeasti odota mitään lasta", Jussi aloitti taas yhden kerran. "Jos se yrittää vaan huijata minua miehekseen?"
"Minusta vähä tuntuu että kaekki jo tietää minkälaenen sinä oot", Vilho sanoi.
"Minkähänlainen minä sitten olen?" Jussi kysyi terävästi.
"Empä minä sitä tiijä", Vilho perääntyi yllättävän lauhkeasti. "Mutta en vuan ihan oekeesti usko, että kukkaan tiällä hirveen mielellään oes mänössä sinun kansa naemissiin asti."
Se oli karusti sanottu, mutta Otto oli samaa mieltä. Oli vaikea kuvitella Jussin viihtyvän pitkään yhden ja saman ihmisen kanssa. Vilhokin tuntui tietävän, että esitteli kylmät tosiasiat.
"Minkä tähden ei?" Jussi kysyi, mutta vähemmän äkeästi kuin äsken.
"Mietippä vähä ite", Vilho sanoi.
Jussi katsoi häntä tuimasti, mutta ei alkanut väittää vastaan.
"Minä asetun sitten kun haluan, mutta en vielä. Enkä ikinä Kaisan kanssa", hän sanoi. "Ja joo, Otto, anna olla."
Ei Otto olisi sanonut tällä kertaa enää mitään, vaikka Jussi ei olisikaan lähtenyt kiireesti ulos.

Jussin puheiden perusteella Kaisa oli kyllä hahmottunut aika hirveäksi ihmiseksi, jolta saattoi odottaa vaikka minkälaista petosta. Kaisa oli ilmeisesti tosiaan se Aholan tummatukkainen piika, joksi Otto oli hänet olettanut. Jussin mielestä tyttö oli ihan kauniskin, mutta nuorin renki olisi kuulemma kelpuuttanut lapsensa äidiksi mieluummin vaikka naidun naisen. Otto saattoi vain toivoa, ettei Jussissa oikeasti ollut kaiken huipuksi myös avionrikkojan vikaa. Jäi epäselväksi, mitä pahaa Kaisassa tarkalleen ottaen oli tai oliko mitään, mutta Jussi ainakin väitti häntä kylmäksi ja pahantahtoiseksi. Jussi oli kuulemma ollut tyytyväinen, ettei hänen tarvitsisi olla tytön kanssa tekemisissä enää toistamiseen. Jopa kerrottuaan karmivan asiansa Kaisa oli punastelun ja itkeskelyn sijaan alkanut saman tien tiukata Jussilta, miten tuleva isä oli aikonut elättää perheensä, niin että Jussin oli ollut pakko lähteä luikkimaan karkuun. Oton mielestä Kaisa oli vain keskittynyt siihen mihin kuului.

Otto ei olisi halunnut miettiä avioliittoja, riitoja eikä rakkausasioita. Hän oli onnistunut pääsemään jonkinlaiseen rauhaan Jussin jutulta, mutta Niilon juttu pisti hänen päätään koko ajan enemmän sekaisin. Hän oli esimerkiksi huomannut, ettei ollut oikein minkään näköinen. Tai olihan hän aina tavallaan tiennyt sen. Hän ei vain ollut välittänyt siitä kummemmin. Nyt hän sitten oli unohtunut tuijottamaan itseään peilistä tyytymättömänä. Hän näytti valjulta, tai sitten vähän karulta. Ei hän oikeastaan tiennyt, miltä. Laittamattomalta metsäläiseltä, jonka joku joskus ottaisi järkevästi miehekseen. Niilon tapaiset eläjät olivat kokonaan toista maata, sellaisia joista varmaan kaikki pitivät ja joille kaikki oli mahdollista ja helppoa. Ei heitä voinut oikein edes verrata toisiinsa.

Mutta mitä tekemistä Oton ulkonäöllä muka oli minkään kanssa? Tietysti Niilon kaltaiset kiinnittivät huomiota muiden naamoihin, mutta entä sitten? Ei kai Otto sentään luullut, että jotain olisi voinut tapahtua, jos hän olisi ollut koreamman näköinen? Mistä hän sellaista keksi? Tällaistako hän nykyään mietti päivästä toiseen? Ei hän ollut vielä ikinä ollut näin... No jaa, oli sentään hyvä, ettei Oton tarvinnut tosissaan kantaa huolta siitä, että mistään tulisi mitään, missään tilanteessa. Olisi varmaan ollut omalla tavallaan melko hirveääkin, jos kaikki vanha olisi mennyt uusiksi. Tilalle olisi kuitenkin tullut vain kauheutta, ennemmin tai myöhemmin. Nythän Otto saisi elellä rauhassa, kun Niilo ei ikimaailmassa pitäisi hänestä. Tai kukaan sellainen, sen puoleen. Totuus tuntui silti pirun pahalta.

Otto alkoi jo väsyä pyörittämään päässään tällaisia joutavuuksia. Juhannuksen jälkeen hän ei ollut oikein ajatellut muuta, ja kesän loppuun oli vielä aikaa. Niilo kyttäsi kaiken lisäksi Ottoa ihmeen tarkasti, eikä edes mitenkään kärttyisästi. Hänellä oli kai jotain asiaa, tai sitten Otto oli tehnyt jotain outoa. Tai olivathan he tietysti jotain kaverintapaistakin. Kai. Ehkä Niilo katseli kaupungin kavereitaankin samalla tavalla. Mistäpä Otto olisi älynnyt nuoren ihmisen ajatuksia, kun oli itse samanikäisenä selvinnyt mietteistään vain hädin tuskin. Ja Niilo kun oli vielä toisista oloistakin.