Sen kutsuu elohon

Luku 9, jossa joudutaan juhlimaan

"Sehän sopii taas kuin nakutettu", Otto sanoi vähän turhan ihmeissään mallatessaan viimeistä Nilsin valmistamaa ikkunanpielilautaa muihin, seinään jo naulattuihin osiin.
"Sovelsin hieman alkeellista trigonometriaa", Nils totesi arkisesti.
"Niinpä varmaan", Otto murahti. Hän katsoi Nilsiä vielä tuimemmin kuin yleensä.
Myönnettäköön, että oli ehkä ollut tarpeetonta pröystäilyä käyttää sivistyssanaa, kun keskustelukumppani oli vain renki, mutta ainakaan Nils ei valehdellut. Hän oli tuhlannut hävettävän paljon aikaa järkeillessään, miten saisi sahattua laudanpäät viistoon juuri niin kuin piti. Nils oli katsonut parhaaksi tehdä kaikki mitättömät työnsä viimeisen päälle, jotta toisten olisi turha koettaa etsiskellä niistä vikoja. Hän arveli tosin, että Otto olisi varmaankin hoitanut saman toimen hetkessä, ilman laskelmia. Hänen kokeeksi vuolaisemansa viiva oli tälläkin kertaa osunut hämmentävän lähelle oikeaa.

"Hyvin tämä kyllä on sahattu", Otto sanoi tiiratessaan laudan sahauspintaa sivusta.
Niin olikin. Nilsin oli pakko myöntää, että puutyöt saattoivat lopulta vaatia odotettua korkeampaa asiantuntemusta, jota rengeille oli odotetusti kertynyt enemmän kuin kaupunkilaiselle - joka taas osasi satapäin muita hyödyllisiä taitoja. Nils oli kuitenkin saanut myös lautojen sahaamisesta nopeasti niin hyvän otteen, että oli itsekin vaikuttunut. Oli hyvä huomata, että myös Otto osasi viimein antaa arvoa hänen taidoilleen.
"Ja hiottukin niin kuin pitää", tämä sanoi ja nyökäytti päätään hyväksyvästi ojentaessaan laudan takaisin. Se tuntui kieltämättä melko hyvältä, vaikka kuinka rengin sanomana. Nilsin taidot eivät tulleet huomatuiksi aivan joka päivä.
"Sovellahan vielä noita, että saat sen paikalleen", Otto murahti ja ojensi Nilsille vasaran ja naularasian. Hänen ilmeensä oli ehkä hitusen hyväntahtoisempi kuin yleensä.

Otto piteli lautaa paikoillaan, kun Nils nakutteli sen nauloilla kiinni - tai yritti.
"Älä ihan siihen", Otto nimittäin kielsi jo ennen kuin naulankärki oli hipaissut lautaa. "Laita vähän reunempaan niin kuin muissakin. Ja katso ensin, ettei hirressä ole rakoa sillä kohtaa."
Nils nyökytteli tuskastuneena. Seuraava kohta sentään kelpasi, ja Nils säästyi turhalta marinalta, kun sai naputeltua naulat vääntämättä niitä tai kolhimatta lautaa.

Tällaisia turhanpäiväisiä kunnostustöitä Otto laittoi Nilsin tekemään täydellisen kuulaana juhannusaattoaamupäivänä. Hän ei vaikuttanut muistavan koko juhlia, vaikka muut tuntuivat jo pysähtyneen odottamaan niiden alkamista. Lieventävänä asianhaarana täytyi mainita, että ikkunanpielilaudat tulivat piika-aittaan, ja vaikka niillä ei tainnut olla kummempaa merkitystä, Elli oli ollut niistä omituisen innoissaan. Otto oli veistellyt Nilsin sahaamaan ylimpään kolmionmalliseen lautaan iltatöinään melkein samanlaiset koristukset kuin tuvan ikkunanpielilaudoissa - kieltämättä ihmeen taitavasti. Olisi kai ollut vähän sääli jättää paljon työtä ja taitoa vaatinut urakka keskeneräiseksi juhannuksen ajaksi, kun tilaa oli muuten siivottu juhlakuntoon jo parin päivän ajan niin ahkerasti, että se alkoi vähitellen kelvata Nilsillekin. Elli ilahtui sitä paitsi lopputuloksesta niin paljon, että Nils tunsi itsensä likimain sankariksi, vaikka joutuikin myöntämään, että näyttävin osa oli Oton käsialaa.

Otto ja Nils saivat työnsä tehtyä lounaaseen mennessä. Juhlan kunniaksi tarjottiin oikein... uunikalaa? Nilsin sielu huokaisi tuskasta, mutta omalaatuisiksi yltyneiden maalaisruokien jälkeen kuha ei tuntunut enää valtavalta tragedialta. Nils oli jo joutunut miettimään, olisiko hänen syytä palata Ouluun päästäkseen syömään lihapullia ja perunasosetta. Niin, ja suklaapaakkelseja. Hän oli kuitenkin päättänyt, etteivät kulinaristiset seikatkaan saaneet pakottaa häntä ympäristöön, joka oli haitaksi hänelle ja hänen runoutensa kehitykselle. Maalla Nils oli saanut kirjoitettua muistiin yhden runonaihion melkein joka päivä. Mutta Oulussahan olisi tietysti ollut Anna. Tähän mennessä joku Nilsin luokkatovereista oli jo pahimmassa tapauksessa onnistunut ryöstämään tytön itselleen. No jaa, siinä tapauksessa Annaa ei kai ollut tarkoitettu Nilsille. Suklaata tai naisia ei sopinut asettaa taiteellisen vapauden edelle.