Sen kutsuu elohon

Luku 16, jossa kuullaan käänteentekeviä tosiasioita

Nilsin täytyi sulatella karua totuutta jonkin aikaa. Hän ei olisi ikimaailmassa kuvitellut, että hänen voimallinen rakkaudentunnustuksensa iskettäisiin maahan tällaisella voimalla. Otto piti häntä pikkupenskana, joka leikki vakavalla asialla. Oliko Nils antanut itsestään sellaisen kuvan? Hän ja Otto olisivat hyvin voineet olla nyt jo syvällä romanssissaan. Ottokin tahtoi sitä!

Mutta ei!

Eipä Nilsiä toisaalta ollut ennenkään otettu erityisen vakavasti - ja se juuri oli pahinta. Hänen isänsä katsoi aiheelliseksi tarkkailla hänen jokaista liikahdustaan tai siirtää hänet toisten vahdittavaksi. Silloin harvoin, kun Nilsillä olisi ollut sanottavaa tehtaan asioihin, häntä ei kuunneltu. Nilsin esseitä sanottiin lyseossa useinkin turhan idealistisiksi. Rengit taas kutsuivat häntä keskinäisissä puheissaan jatkuvasti pentumaiseksi. Eikä kyse ollut niinkään iästä. Esimerkiksi Nilsin isä oli takuulla nauttinut hänen ikäisenään huomattavasti suurempaa vapautta. Kaikki Nilsin ikätoverit hallitsivat niin ikään jo laajasti omaa elämäänsä. Miksi Nilsiä sitten pidettiin edelleen ja kaikkialla holhonnan alaisuudessa? Hän oli toki joskus tehnyt virheitä ja hölmöjä päätöksiä, mutta ei enempää kuin muutkaan. Oliko Otto sitä paitsi todistanut niistä ainuttakaan? Hyvä on, ehkä olikin, mutta tuomio oli silti törkeä.

Oton olisi pitänyt ymmärtää, miten pahoin hänen käytöksensä loukkasi Nilsiä. Hänhän oli suorastaan vihjannut, että Nils oli mieleltään epävakaa! Että hänen vakaasti harkittu ja elämän käännekohdaksi tarkoitettu tunnustuksensa oli sekavaa horinaa tai vitsailua! Syvät, riipivät tunteet - pelleilyä! Otto oli jopa ehdottanut, että Nilsin pitäisi lähteä pois sotkemasta tilan sujuvaa arkea joutavalla leikittelyllään! Nytkö hänet yritettiin häätää maalta rauhoittumaan kaupunkiin!? Vad i helvete!? Lopuksi Otto oli kaiken lisäksi vielä kääntänyt kylmästi selkänsä Nilsille ja jättänyt hänet puhelemaan itsekseen. Miltä hän kuvitteli sen kaiken tuntuvan?

"Mitä sinä muka tiedät tästä?" - Nils tiesi yhtä jos toistakin! Toki kahden eri maailmoista tulevan miehen romanssilla oli esteensä, mutta missä kunnon rakkaustarinassa ei olisi ollut? Ei Nilsiä tarvinnut muistuttaa realiteeteista. Oli kiusallisen totta, että jossain vaiheessa Otto olisi voinut olla oikeassa syytöksissään, mutta olosuhteet olivat muuttuneet kokonaan. Aiemmin Nils ei olisi ikimaailmassa puhunut samoin kuin oli nyt puhunut.

Nyt Nils sai elää kesäänsä rauhallisemmin kuin koskaan aiemmin. Otto käyttäytyi, kuin hän olisi ollut ilmaa - ummehtunutta ilmaa, joka kiristi tunnelman. Hänen katseensa väisteli Nilsiä väliin taitavasti, väliin kömpelösti. Hän ei puhunut Nilsille tai oikein kenellekään. Illalla hän asettui poikkeuksetta makuulle selin Nilsiin, eikä kääntynyt edes unissaan hänen suuntaansa. Otto oli ihmeellisen julma, mutta Nils kieltäytyi tuntemasta tuskaa tai kaunaa. Hän oli enimmäkseen pohjattoman kärsimätön, tuskainen ja turhautunut. Häntä ei ollut torjuttu lopullisesti. Otto piti hänestä, päivänselvästi, niin ettei osannut edes elää kunnolla! Nilsinkään tunteet eivät olleet kadonneet, vaikka olivatkin kolhiintuneet hieman. Jokainenhan tuli joskus käyttäytyneeksi typerästi.

Nils ei suostunut edes pohtimaan vakavasti mahdollisuutta, etteivät hän ja Otto päätyisi yhteen, kunhan Otto vain ymmärtäisi lopettaa hölmöilynsä ja jättäisi Nilsin aliarvioinnin sikseen. Nils ei kylläkään tiennyt, milloin ja miten sellaiseen tilanteeseen päästäisiin - tai riittäisikö loppukesä siihen ensinkään. Hän ei aikonut yrittää ottaa asiaa puheeksi ainakaan saman tien, vaan tyytyi kitumaan Oton kylmän käytöksen uhrina.

Kaiken lisäksi sää kävi sateisen harmaaksi, ja tunkkaisen kostea ilma seisoi tyvenessä monta päivää ja yötä. Puiden lehdet roikkuivat nahkeina ja liikkumattomina, ja Nilsin kirjoituspaperi kävi pehmeäksi. Musteviivat levisivät kostealla alustalla ja Nilsin kädet hikosivat tuskastuttavasti, kun hän koetti kirjoittaa. Välillä satoi pari pisaraa vettä, mutta ne eivät riittäneet tekemään hengittämisestä helpompaa. Karja makoili laitumella raukeana. Aivan kuin koko maailma olisi pysähtynyt kuumissaan odottamaan jotain tapahtuvaksi. Nils olisi kaiketi voinut eläytyä tropiikin kuumiin öihin, mutta hän olisi mieluummin valinnut ilmanalan, jossa pystyi nukkumaan - etenkin, kun hänellä ei ollut ketään, jonka kanssa kuljeksia uinuvassa mutta elämää kuhisevassa metsässä hiljalleen himmenevien iltojen aikaan. Tulisiko hänellä edes olemaan?