Sen kutsuu elohon

Luku 10, jossa vietetään juhannusta

Nils oli saanut juhannusjuhlista tarpeekseen jo siinä vaiheessa, kun Vilho oli ensi töikseen vienyt hänen vitosensa korttipelissä ilmiselvällä vääryydellä. Miksi Nils oli erehtynyt luulemaan, että savolainen pitäisi vapaata moraalittomuudesta edes juhannuksena?

Juhlat olivat sitä paitsi olleet lopulta säälittävän kesyt. Paikallahan oli ollut lapsiakin. Sivummalla olisi voinut tapahtua jotain huomattavasti skandaalinkäryisempää, mutta Nilsillä ei ollut ollut mitään asiaa mennä seuraamaan lähempää tutkimusmatkailijan ottein. Hänethän oli suljettu häijysti ulos jopa niistä muutamasta arkisesta keskustelusta, joihin hän oli yrittänyt liittyä. Kai se oli ymmärrettävää, kun kaikki muut olivat tunteneet toisensa lapsista saakka, mutta Nils ei ollut koskaan liikkunut yhtä raivostuttavissa seurapiireissä. Häntä oli kohdeltu säännönmukaisesti yhtä kylmästi kuin Eerolassakin. Toista olisi ollut Svenssonien salongissa. Siellä illanvietot päättyivät useinkin halauksiin uusien tuttavien kanssa. Ehkä Niilon olisi nyt maalla pitänyt yrittää teeskennellä köyhää hieman paremmin, jos olisi halunnut sopia joukkoon. Tietenkään työväen seuralla ei olisi ollutkaan paljon merkitystä, mutta yksinäisyys oli silti latistanut juhlan tunnelmaa kummasti.

Ellilläkin oli ollut kiire leikkiä kavereidensa kanssa, eikä hän selvästikään ollut tarvinnut lapsenvahtia. Loppujen lopuksi Nils oli katsonut parhaaksi lyöttäytyä Oton seuraan. Kyllä, Oton. Hän taisi valitettavasti olla Nilsin läheisin ihminen maalla. Hänenhän oli pestipaikkansa pitääkseen pakko käyttäytyä Nilsiä kohtaan kutakuinkin ihmismäisesti, vaikkei olisi halunnutkaan.

Otto oli istuskellut seinustalla toimettomana, eikä ollut vielä ollut edes juovuksissa. Nils oli aikonut omaksua hänen juhannusperinteensä, mutta jopa päätön ryypiskely oli osoittautunut mahdottomaksi. Nils ei ollut uskaltanut kokeilla, millaisen myrkytyksen olisi saanut, jos olisi yrittänyt juoda itsensä kunnon humalaan "jonkun keittelemällä" litkulla. Hänen oli ollut pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Pullo oli saanut suosiolla jäädä kiertämään juhlapaikalle, kun Nils oli lähtenyt luonnon helmaan.

Nils ei ollut koskaan saanut tilaisuutta nähdä metsää juhannusyönä. Bergit viettivät kyllä joka ikisen keskikesän juhlan milloin kenenkin sukulaisen luona maaseudulla, mutta juhlamenoista ei ollut tapana lähteä likaamaan lahkeita sammalmättäissä - eikä Nils ollut aiempina kesinä halunnutkaan. Hän alkoi ymmärtää maisemien mahdollisuudet nyt, kun niiden vaihtoehdoksi ei ollut tarjolla muuta kuin alkukantaisia tansseja Jussia tiirailevien tyttöjen parina ja voimainkoetuksia karhumaisten miesten kanssa. Omalaatuiset sukulaiset alkoivat yllättäen tuntua melkein houkuttelevilta, ja katettu juhlapöytä kukkivassa puutarhassa vaikutti lähinnä toiveunelta. Nilsin perhe oli varmaan parhaillaankin sellaisen ääressä... Niin, mutta enimmän osan illasta isä puhui investoinneista ja maailmanpolitiikasta herraseurassa. Jos Nils olisi ollut paikalla, hänet olisi istutettu salongin nojatuoliin muiden viereen, vaikkei hänellä olisi ollut tarpeeksi hyvää sanottavaa mihinkään.

Metsämaa Jumalan selän takana oli selvästi parempi vaihtoehto.

Juhannusyön metsästä oli toki kirjoitettu loputtomasti runoja Runebergistä alkaen, mutta ne kaikki vain todistivat ympäristön lumovoimaisuuden puolesta. Nils oli ounastellut, että kokemuksesta saisi takuulla yhä muotoiltua jotain aivan uudenlaista. Hän joutui kuitenkin nopeasti huomaamaan, ettei poikkeuksellinen ajankohta tehnyt metsästä erityisen mystistä. Maisema oli käytännössä sama kuin minä tahansa arkipäivänä. Sinipiiat, metsänneidot ja Tapion tyttäret pysyivät piilossa, eikä kukkien hehkussakaan ollut kummemmin kehumista. Maasto oli vaikeakulkuista sekametsää, jossa näki hädin tuskin eteensä. Toki Nils tiesi, etteivät kaikki maisemat suinkaan olleet henkeäsalpaavia, mutta hän oli joka tapauksessa hieman pettynyt. Sitä paitsi hyttyset syöksyivät luonnollisesti saman tien soisista piilopaikoistaan Nilsin kimppuun. Hän oli jotenkin onnistunut jättämään ne kokonaan pois mielikuvistaan. Suviyötä kuvaavien kirjoittajien olisi kuulunut varoittaa, etteivät verenimijätkään lomailleet juhannuksena. Ne eivät edes olleet mikään pieni kiusa. Kolme kämmenselissä, kaksi korvallisilla?!