Sen kutsuu elohon

Luku 21, jossa uidaan ja katsellaan, kun toiset uivat

Nilsin pahin sapetus ennätti laantua matkalla rantaan, mutta kyllä häntä silti ärsytti. Hän oli luullut keksineensä viimein erinomaisen ja täysin uskottavan tavan saada viettää aikaa kahden Oton kanssa. Hän oli pinnistänyt kaiken hien alle peittyneen viehätysvoimansa ja hämmentävän suuren osan rohkeudestaan vihjatakseen Otolle, millaisesta uimaretkestä olisi kyse. Näköjään aivan tavallisesta. Nils oli jo lähes maistanut salatut suudelmat huulillaan, mutta eivätkös vain Jussi ja Vilho olleet juuri silloin päättäneet käydä seurallisiksi. He olisivat voineet puhua Nilsille tällä tavalla myös silloin, kun hän oli ollut yksinäinen ja seuran puutteessa, mutta ei! Tässä tilanteessa ylimääräiset renkimiehet karistivat kaiken intiimin, vaikka ei kai Nils muutenkaan olisi päässyt tavoitteeseensa. Otto vaikutti lamaantuneen täysin ymmärtäessään, että kesä loppuisi joskus - tai siitä Nils ainakin ajatteli saappaan puristavan, vaikka Ottohan nyt vaikutti synkistyvän milloin mistäkin. Nils ei suostunut ajattelemaan syksyä. Arka uimaretki kahdestaan luonnon helmassa olisi ollut mainio keino tarttua hetkeen ja lisätä tuskaisen paahtavaan päivään edes hieman iloa, mutta se oli nähtävästi liikaa pyydetty.

Myönnettäköön, että Nils olisi kaivannut heidän arkeensa enemmän kaikenlaista - ja niin varmasti Ottokin. Vierashuoneen tapahtumien jälkeen heidän puuhansa tuntuivat tökeröltä teeskentelyltä. Otto oli järkevä ja varovainen ja teki työnsä, sen verran oli käynyt selväksi. Nils tyytyi tuijottelemaan häntä ja syleilemään häntä ajatuksillaan aamusta iltaan, vaikka olisi ollut suhteellisen vastuuttomalla tuulella. Ei hän tietenkään olisi toivonut saman tien suoranaisia hävyttömyyksiä, pois se hänestä. Hän ja Otto olivat silti molemmat aikuisia miehiä eivätkä mitään rippikoululapsia. Nils saattoi vain yrittää sietää karuja olosuhteita, joiden hän näki kiusaavan myös Ottoa. Toisaalta, oli odottelussa puolensakin: Nils nautti täysin siemauksin hetkistä, joina sai livautettua arkisen kanssakäymisen sekaan jotain radikaalia ja hämmentävää, mikä punastutti Oton helakaksi ja houkutti hänestä toisinaan esiin yllättävän uskaliaan vastauksen. Kun Nils vinkkasi silmää Otolle, he molemmat olivat saada slaagin. Kaikki oli upouutta. Ja millainen jännite! He olisivat halunneet suudella, mutta eivät voineet. Kun sellaista jatkui monta päivää heilastelun alussa... Nils ei olisi malttanut odottaa, ja toisaalta hän tahtoi jollain kierolla tavalla katsoa, miten äärimmilleen tilanne kiristyisi. He kärventyivät edelleen.

Tänään kärventyminen oli ollut myös kirjaimellista. Nyt illan varjot olivat jo pitkiä, mutta ilma tuntui pysyvän tukalana. Rantaan vei lehmien sorkissa tallautunut kiemurteleva metsäpolku. Nils tunsi hien valuvan ohimollaan ja ymmärsi Jussin ja Vilhon pälpättävän jotain, muttei taaskaan osannut keskittyä muuhun kuin Ottoon. Hän tiesi katsomattakin, että tämä tuijotti hänen selkäänsä juron toivottomasti, kuin hän olisi ollut kuolemassa. Otto oli jättäytynyt muista jonkin verran jälkeen, kaiketi seurustellakseen rauhassa jälleen uusien synkeiden mietteidensä kanssa. Nilsiä harmitti Oton puolesta, mutta hän oli tämän huomionhakuisille ajatuksille myös hieman mustankipeä. Oton tuskailuthan nakersivat hänen ja Nilsin yhteistä aikaa, jonka Nilskin tunsi hetkittäin valuvan sormiensa välistä. Hän ei osannut tehdä paljoa helpottaakseen Oton ahdinkoa. Otto ei uskonut puhetta, ja kun hän pääsi miten kuten yli yhdestä ongelmasta, hän alkoi pian murehtia seuraavia - osin syystä, myönnettäköön, mutta hänen olisi suonut heittäytyvän hieman kevytkenkäisemmäksi. Tätä menoa kesä kuluisi murehtiessa, eikä se olisi oikein ketään kohtaan.

Eerolan pienenpuoleinen, metsän reunustama ranta laitureineen, verkkovajoineen ja pyykkikivineen näytti laskevan auringon lämpimässä kajossa huikaisevan romanttiselta. Lempeät aallot silittelivät vehreää rantaa, jonka edessä avautui lähes peilityyni, hiiskumaton järvenselkä. Poissa olivat pyykkipäivien touhukas kohina ja onkireissujen viaton raikkaus. Tuuli sai haavanlehdet kuiskailemaan niin houkuttavasti, että jo itse ympäristö oli hieman sopimaton. Ei auttanut, että ilmanalassa olisi ollut parasta olla ilman vaatteita. Nils oli yhtäkkiä lähestulkoon kiitollinen siitä, että uimareita oli kaksi liikaa. Jussi ei aistinut tunnelmaa, vaan heitti vaatteensa muitta mutkitta rantapuiden oksille ja kahlasi veteen. Mikäpä kahlatessa, kun tiesi olevansa salskea. Nilskin avasi paitansa ja alkoi näprätä vyötään auki; olihan uimaretki sentään ollut hän ajatuksensa. Hänen katseensa törmäsi Oton katseeseen, joka kavahti saman tien toisaalle. Nils hämmentyi niin pahoin, että joutui vetäytymään tökerösti sivummalle rantakoivujen katveeseen riisumaan loput vaatteensa. Otolla oli tietysti ollut kesän aikana runsaasti tilaisuuksia katsella Nilsiä vähäpukeisena heti ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta nyt olosuhteet olivat hieman toisenlaiset. Eiköhän kuitenkin ollut vain hyvä, ettei Nils ollut täysin häpeämätön?