Sen kutsuu elohon

Luku 6, jossa kärsitään metsässä

Kun Niilo selvisi laudasta, muut rengit alkoivat olla valmiita lähtemään puunkaatoon. Homma ei ehkä ollut kaikkien sopivin heti alkuun, mutta Otto oli sopinut metsätöiden aloituspäivän isännän kanssa kauan ennen kuin oli kuullut koko Niilosta. Kaipa tällekin sitten piti löytää tekemistä. Hän voisi vaikka katkoa kaadettujen puiden oksia Jussin kanssa, kunhan Otto pitäisi tarkkaan silmällä, ettei hän löytäisi tapaa tehdä sitäkin väärin. Tai voisihan hän vaikka onnistua jäämään kaatuvan puun alle. Siinäpä Otto sitten yrittäisi selittää isännälle... Jussiin ja Vilhoon saattoi sentään jo vähän luottaa, vaikka hekin hommailivat aina välillä mitä sattui ja toivottivat toisiaan mielellään surman suuhun.

Niilo oli toisaalta vaivautunut hiomaan lautansa ihmeen tarkasti ja tosissaan, eikä jälkikään ollut ollut huonoa. Siihen hommaan Niilo ainakin kelpasi. Paljastui myös, ettei hän ollut toivottoman huono metsätöissäkään, kun suostui viimein tarttumaan kirveeseen kyräiltyään sitä ensin aikansa happamasti. Jotkin oksista jäivät ehkä vähän liian pitkiksi tyngiksi, mutta Otto katsoi henkikultansa kannalta parhaaksi olla puuttumatta asiaan. Niilo hakkasi nimittäin oksaparkoja kuin olisi halunnut kostaa niille niiden esivanhempienkin rikokset. Teloitusten tahti rauhoittui kuitenkin nopeasti, ja ennen pitkää Otto huomasi Niilon hieroskelevan peukalonsa tyveä, joka oli tietysti saman tien kipeytynyt paukutuksesta. Kaikkea sitä...

Oton ei auttanut kuin keksiä Niilolle loppupäiväksi muunlaista tekemistä. Lopulta hän päätti uskaltaa kokeilla, osaisiko Niilo hoitaa sahan toista päätä hänen parinaan. Tietysti hänen parinaan, olihan aloittelijan kömpelyyden sietäminen Oton vastuulla. Niilo ei ollut sahasta erityisen mielissään aamuisen koettelemuksensa jälkeen, mutta tarttui kuitenkin toimeen, kun Otto tuijotti häntä tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi tuimasti. Jo ensimmäisestä löperöstä vedosta tunsi, ettei sahan toisessa päässä ollut kunnon työmiestä. Kaikkien työtahti hidastuisi, mutta kaipa se oli välttämätön paha. Ei Otto aikonut antaa Niilon vetää lonkkaa keskellä päivää yhden kipeän käden takia, varsinkaan, kun tämä sentään suostui töihin ilman aseella uhkaamista.

Puita oli tarkoitus kaataa melkoinen pino - sahatavaraksi kai enimmäkseen, mutta siitähän Oton ei tarvinnut tietää. Eerolan suurista metsistä puita ei kuitenkaan tarvinnut kaataa toistensa vierestä, eikä hakkuiden lopputulos siis näyttänyt epätoivoiselta yritykseltä hankkia rahaa. Kyse oli enemmänkin siistimisestä ja tilan tekemisestä uusille taimille. Otto sai taas todeta, miten autuasta oli työskennellä tilalla, jossa kaikki oli mainiosti. Olihan laajempiakin tiluksia, totta kai, pappilan maathan alkoivat heti vierestä ja jatkuivat ties minne. Aholan metsät olivat samoja kokoja Eerolan kanssa, mutta ei Eerolan väen tarvinnut mitenkään nöyristellä palveluspaikkansa takia. Isännän lähisuvussakinhan oli kaikenlaisia ökyrikkaita mamselleja - ja heidän poikiaan, valitettavasti.

Toinen päivä oli aika tavalla samanlainen kuin ensimmäinenkin, mutta sentään vähän helpompi. Niilo sahasi edelleen Oton kanssa. Hän alkoi ehkä päästä hommasta jyvälle, mutta joutui hengähtämään pirun usein. Otonkin oli siis pakko pitää tavallista enemmän taukoja. Niilon kunniaksi piti kyllä sanoa, että hän tosiaan tarvitsi taukojaan: hän alkoi päivän kuluessa yrittää tosissaan, oikein hiki hatussa ja hiukset naamalla. Hän joutui riuhtomaan sahaa koko painollaan, kun käsivoimat eivät riittäneet niin kuin muilla.

Työ oli kai sen verran rankkaa, ettei Niilo jaksanut edes jurnuttaa tai kiukutella. Ehkä Vilhon jatkuva kiusantekokin patisteli yrittämään. Otto uskalsi silti arvella, että tarmokkuuteen oli myös muita syitä. Hauskempia. Niilo taisi nimittäin näyttää aika vaikuttuneelta joka kerta, kun kuuden miehen mittainen mänty lopulta alkoi kallistua ja vaipui sitten maahan tömäyttäen tannerta. Kerran Otto antoi Niilon pukata puun liikkeelle, eikä tämä kai edes yrittänyt piilottaa tyytyväistä virnettään. Taukojen aikana ja illalla Niilo sitten taas varmaan ennätti miettiä, missä muualla olisi voinut olla ja mitä muuta tekemässä. Silloin jupina alkoi uudelleen.