Avain Sydämeen

2. Uusi alku

Mutta ei. Kapteeni ei valehdellut vaan hän piti sanansa. Marie oli hyvin nopeasti vapaalla jalalla.

Leon katsoi ikkunasta, kun tyttö tuotiin kartanolle. Tämä asteli epävarmasti palvelijoiden perässä, jotka veivät tämän suoraan kylpyyn ja vaatteiden vaihtoon.

- Varkaan tytär Stowen sukukartanossa! Isänne varmasti kääntyilee haudassaan, Hetty Winston huudahti dramaattisesti ja poistui ikkunasta.

Leon katsoi vanhaa naista, jonka pyöreät kasvot olivat ruttuja täynnä. Nainen oli lyhyt ja pyöreä, harmaat hiukset olivat kireällä nutturalla niskan takana. Kuka tahansa olisi voinut luulla, että nainen oli kiltti ja ystävällinen, mutta hän oli hyvin ilkeä sanoissaan.

- Hetty rakas, sinä et tiedä kaikkea, Leon selitti ja taputti naista ystävällisesti hartialle, - mutta voisit yrittää sopeutua elämään edes hetken ajan hänen kanssaan.

- Ja pah! Hetty tuhahti ja lähti huoneesta.

Leon vain naureskeli itsekseen, Hetty oli hyvin vanhanaikainen ja inhosi jos kartanoon astui joku alempisäätyinen. Olihan Hetty asunut kartanossa kauemmin kuin Leon. Nainen oli kasvattanut Leonin vauvasta aikuiseksi ja mies arvosti sitä. Mutta naisen ylihuolehtivainen käytös oli joskus hyvin ärsyttävää. Leon istahti työpöytänsä taakse ja vaipui mietteisiinsä.

Ennen lähtöään vankilaan hän oli päättänyt, ettei auttaisi tyttöä, jos tämä ei muistaisi kätkön sijaintia. Mutta kukaan ei ollut varoittanut Leonia tytön kauneudesta, jota ei vähentänyt kauhtuneet vaatteet tai vankilan kiviset seinät. Marie Silver oli kuin luonnonlapsi, joka oli kahlittu kiven sisälle. Hän ei kuulunut sinne. Nähtyään tytön Leon oli päättänyt pelastaa tämän hengen, ilman häntä tyttö olisi kiikkunut hirttoköyden jatkona heti oikeudenkäynnin jälkeen.

Mutta syy, jonka takia tyttö oli alun perin joutunut vankilaan, mietitytti kapteenia. Kreivi Fedor oli ollut lähellä kuolemaa, kun tyttö oli lyönyt häntä. Kreivi oli väittänyt kiven kovaan, että tytön suunnitelmissa oli ryöstö ja tappaminen, mutta Leonin usko miehen sanoihin oli alkanut hiipua. Miten niin viaton ihminen olisi voinut haluta tappaa toisen ihmisen vain rahan toivossa?

Mutta eihän sitä koskaan tietänyt, minkälaisia ihmisiä maailmassa olikaan. Leon oli nähnyt ihmisiä, jotka olivat murhaajia. Jos he olisivat tulleet kadulla vastaan ei heistä olisi voinut päätellä mitään erikoista. He olivat olleet ennen tavallisia ihmisiä. Aivan niin kuin Marie Silver.

Leon karisteli tytön mielestään, hän ei saisi luoda tytöstä omanlaista kuvaa, muuten hän ei näkisi tytön oikeaa luonnetta.

Samaan aikaan kartanon toisessa päässä Marie oli joutunut palvelijoiden ivan kohteeksi. Hänet oli riisuttu ja viety pesulle, samalla palvelija tytöt olivat tirskuneet ja kuiskutelleet toisilleen. Marie tiesi, että he nauroivat hänelle ja hänen kamalille vaatteilleen, mutta hän yritti olla välittämättä. Mutta se oli melkeinpä mahdoton tehtävä, sillä Marieta itseäänkin hävetti laiha olemuksensa, joka johtui pääosin heikosta ruoasta.

Noustessaan ammeesta hän yritti hiukan peitellä itseään, mikä sai palvelijoiden kasvoille vahingoniloiset ilmeet. Yksi tytöistä heitti pyyhkeen Marien kasvoille mikä sai aikaan tirskuntaa. Marie kietoi pyyhkeen nopeasti ympärilleen ja meni sermin taakse, jossa hänen vanhan mekon tilalle oli tuotu sininen leninki. Marie katsoi sitä silmät säihkyen.

Palvelijat seurasivat häntä ja olisivat auttaneet häntä pukemisessa, mutta Marie ei sietänyt tyttöjen ivaa ja hän kivahti vihaisesti:

- Minä osaan kyllä pukea itse.

Tytöt säikähtivät kylmää ääntä ja antoivat Marien pukea rauhassa. Tullessaan sermin takaa palvelijat seisoivat oven luona, tyttöjen suupielet kapenivat viivaksi ja heidän silmiinsä nousi kateellinen kiilto. Yhtäkkiä ovi aukeni ja tytöt lennähtivät tönäisyn voimasta sivuun.

- No, missä se on? vanhan naisen kumea ääni kaikui huoneessa.

Pieni pyöreä nainen tuli esiin ja katsoi Marieta kuin halpaa makkaraa.

- Seuratkaa minua! Hetty huudahti ja meni käytävään.

Marie käveli kuuliaisesti naisen perässä samaa käytävää pitkin, jota hän oli hetki sitten kävellyt. Nainen johdatti Marien huoneen oven luo ja kääntyi katsomaan tyttöä vihainen ilme kasvoillaan.

- Tässä on huoneenne, jossa pysytte niin kauan kunnes joku hakee teidät. Onko selvä?

- On, kiitos.

Nainen hätkähti hiukan tytön kaunista ääntä ja kohteliasta sanaa, jota tuskin kuuli varkaan suusta. Mutta Hetty kokosi nopeasti itsensä. Hän kovetti kasvonsa ja sanoi:

- Hyvä. Pysykää siellä.

Marie astui huoneeseen ja sulki oven perässään. Hän katsoi ihastuneena isoa sänkyä, joka oli pedattu kauniisti, sen molemmin puolin oli pienet yöpöydät ja sänkyä vastapäätä oli vaatekaappi, sekä peilipöytä, jonka päälle oli aseteltu kukkia maljakkoon.

Marie naurahti ääneen ja käveli ikkunan luo, hän avasi sen ja kurkisti ulos. Raikas tuuli puhalsi hänen kasvoihinsa ja sai tytön silmät hehkumaan. Hän tuijotti kauan aikaa maisemaa, joka avautui hänen eteensä. Kaunis tasainen viheriö jatkui loppumattomiin. Marie hymyili ja sulki ikkunan. Hän istahti sängylle tunnustellen sen pehmeyttä. Kaikki oli hyvin. Vain hetki sitten hän oli istunut sellin kylmää seinää vasten ja nyt hän oli kauniissa huoneessa, joka tuntui kuin unelmalta. Mutta Marie tiesi ettei ilo kestäisi kauan. Hänen piti ohjata kapteeni kätkön luo. Se tiesi monia öitä taivasalla, epätasaisessa maastossa kävelyä ja vaaroja, mutta Marie ei pelännyt niitä. Häntä pelotti enemmänkin ihmiset. Kapteeni Stowe, jonka kanssa hänen piti tehdä yhteistyötä. Marie ei halunnut päästää ketään lähelleen, hän ei halunnut tutustua kehenkään tai luottaa kehenkään muuhun, kuin itseensä. Hän oli oppinut sen kantapään kautta. Kaikki ihmiset pettivät ja jättivät yksin. Se oli totuus, jota ei sanottu ääneen.

Marie säpsähti kuullessaan käytävältä askeleita. Hän nousi nopeasti sängyltä ja odotti, kunnes oveen koputettiin napakasti. Ovi riuhtaistiin auki ennen kuin Marie edes ehti sanomaan mitään.

Vanha nainen käveli sisälle yrmeä ilme kasvoillaan, hänen perässään tuli palvelustyttö, joka kantoi kauniita mekkoja käsivarsillaan. Hän laski ne sängylle ja käveli takaisin käytävään.

- Ne ovat teidän retkeänne varten, nainen sanoi ivallisesti ja nyrpisti nenäänsä.

Marie katsoi naista hetken aikaa tutkiva ilme kasvoillaan ja sanoi sitten:

- En ole pyytänyt uusia vaatteita, odotin että vanha mekkoni tuodaan takaisin minulle.

Naisen kasvoille nousi vahingoniloinen ilme ja hän naurahti ääneen:

- Luuletteko, että kapteeni antaa teidän liikkua seurassaan ne rääsyt päällä. Hän häpeäisi silmänsä päästä, jos pukisitte päällenne sen kamalan vankilakolttunne.

Marie hämmentyi naisen ilkeistä sanoista, mutta hän yritti olla näyttämättä sitä tälle. Marie otti kasvoilleen uhmakkaan ilmeen ja sanoi:

- Kiitos kuitenkin vaivannäöstänne.

- Minun on pakko tehdä työni, mutta mieluummin palvelisin aatelisia, kuin roskasakkia, nainen tuhahti ja lähti kiivain askelin huoneesta.

Marie tunsi viimeisenkin ylpeyden rippeensä valuvan ulottumattomiin. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään niin nöyryytetyksi ja heikoksi. Kaikki ne sanat, jotka hän oli kuullut kaduilla eivät olleet loukanneet häntä, mutta jo tuon naisen katse, sai Marien häkeltymään.

Marie sulki oven ja lukitsi sen huolella, sitten hän kosketti varovasti yhtä mekoista ja hymy nousi hänen kasvoilleen. Ehkä hän sittenkin selviäisi tästä.