Auringon viimeiset säteet heittelivät varjoja metsään, joka oli melkein hiljainen. Nuotion tasainen rätinä ilmoitti metsän eläimille, että ihmisiä oli lähettyvillä, mutta muuten heitä ei olisikaan huomannut. Leirin yllä oli painostava ilmapiiri, joka oli levittäytynyt kaikkien ylle.
Christian istui nuotiolla ystäviensä kanssa vaitonaisina. Quin ja Thomas pystyttivät omaa telttaansa. Leon istui hiukan kauempana puun juurella ja tarkkaili miehiä. Vaikka he olivatkin sopineet etsivänsä kätkön yhdessä niin silti Leon ei luottanut miehiin tippaakaan. Christian Jones, miesten johtaja oli hyvin itsevarma ja käyttäytyi kuin olisi omistanut koko leirin. Hän ei puhunut paljoa, mutta antoi katseellaan ymmärtää, että hän oli pomo.
Leonia ärsytti myös se tosiasia, että Marie tunsi kolmikon. Mistä ja miten? Sitä Leon ei välttämättä halunnut tietää. Kaikki tuntui nyt niin sekavalta. Vielä aamulla asiat olivat olleet kristallin kirkkaita. Mutta hetkessä kaikki oli muuttunut. Leon nuhteli itseään, että oli luottanut liikaa tyttöön ja antanut tämän kauneuden hämätä itseään. Hän kuuli mielessään Hettyn varoittavat sanat, kuinka alempisäätyiset huijasivat aina varakkaampia.
– Mitä tehdään? Thomasin ääni kysyi kuiskaten Leonilta.
– Mitä tarkoitat?
– Niin, että syödäänkö me erikseen vai pitääkö meidän jakaa ruoka noiden kesken. Thomas kysyi ääni inhoa täynnä.
Leonin olisi tehnyt mieli vastata hyvin kärkkäillä sanoilla, oikeasti hän olisi halunnut hakata miehet kiven koloon, enimmäkseen Jonesin. Mutta Leon tyytyi vain mutisemaan hiljaa:
– Kysytään onko heillä ruokaa.
Thomas tiedusteli tahdikkaasti oliko uusilla tuttavuuksilla mitään mukana. Heillä oli kuitenkin vain leipää, hedelmiä ja kuivalihaa. Samaa ruokaa mitä kapteenin seurueella oli.
Miehet kokoontuivat hieman varuillaan nuotion ääreen syömään, eikä kukaan tuntunut muistavan Marieta joka nökötti yksin teltassaan.
– Miksi te haluatte löytää kätkön? Thomas kysyi ja katsoi Harrisonia silmiin.
– Koska meillä ei ole rahaa. Mies murahti ilottomasti.
– Miksi te haluatte löytää kätkön? Peterson toisti kysymyksen ja tuijotti vuorostaan Leonia.
– Koska minä olen korviani myöten veloissa. Leon selitti. – Ja on heilläkin rahantarvetta.
– Olette aatelisia, rikkaita jo syntyessään. Jones huomautti ivallisesti. – Miten voitte muka olla veloissa?
– Veljeni oli uhkapeluri. Leon totesi ja tuijotti kiinteästi nuotiota.
Hän ei halunnut luoda yhtään ylimääräistä silmäystä tuohon keikariin.
– Se selittääkin kaiken. Christian mumisi ja haukkasi leipäänsä. – Entäs tyttö?
Leon säpsähti, hän vilkaisi miestä kulmiensa alta ja katui heti. Jones katsoi häntä omahyväinen ilme kasvoillaan, aivan, kuin mies olisi tiennyt, että Leon välitti Mariesta.
– Mitä hänestä?
– Mistä löysitte hänet? Christian kysyi kiinnostuneena.
– Vankilasta. Leon sanoi yksiselitteisesti.
– Vankilasta? Christian toisti yllättyneenä. – Mitä hän siellä teki?
– Odotti oikeudenkäyntiä. Quin totesi.
– Mitä hän oli tehnyt? Harrison kysyi ääni mielenkiintoa täynnä.
– Häntä syytettiin kreivi Fedorin ryöstön ja tapon yrityksestä. Quin selitti, koska Leon ei näyttänyt halukkaalta vastata miesten kysymyksiin.
YOU ARE READING
Avain Sydämeen
Historical Fiction"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
