Marie käveli tähtitaivaan valojen alla kohti vartijatornia, joka oli tyhjillään. Hän kipusi portaita pitkin torniin ja katseli kaukaisuuteen. Kaikki murheet olivat jälleen vallanneet hänen mielensä. Marie tunsi häpeää siitä, että hän oli niin läheisissä väleissä miehen kanssa, jonka isä oli syypää Marien isän kuolemaan. Miten kohtalo olikaan johdattanut heidän tiensä yhteen? Miksi se kiusasi Marieta näin?
Marie katsoi horisonttiin ahdistuneena. Hän voisi vain lähteä, kukaan ei huomaisi mitään. Leon jäisi ilman rahojaan, mutta entä sitten? Mitä Marie sai tästä kaikesta? Vapauden, jolla hän ei tehnyt mitään. Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt, minne olisi mennyt. Hänellä ei ollut kotia, ei paikkaa minne mennä. Kukaan ei odottanut häntä missään. Kuinka elämä olikaan niin epäreilua?
-Marie. Mitä sinä täällä yksin teet? Safirin lempeä ääni kaikui tytön korviin alhaalta.
-Tulin vain melua pakoon. Marie valehteli.
Safir kiipesi torniin ja tuijotti hetken aikaa tähtiä.
-Tähtitaivas on aina yhtä kaunis näky. Hän huokaisi.
-Niin on. Marie myötäili. - Jos minä joskus saan oman kodin, haluan, että sänkyni yläpuolella on ikkuna, jotta voin joka yö katsella tähtitaivasta.
Safir naurahti lapselliselle toiveelle.
-Se tuskin on kovinkaan käytännöllistä.
-Ei mikään ole mahdotonta. Marie huomautti, vaikka hän ei itsekään uskonut sanomaansa.
-Tässä maailmassa melkein kaikki tuntuu mahdottomalle. Safir mumisi ja otti takkinsa taskusta viininpunaisen kirjan, jonka kannessa oli kultaisia koristeluja, joiden hohde oli jo hieman kulunut.
Mies siveli kirjan kantta hetken aikaa ja katsoi sitä haikea ilme kasvoillaan.
-Mikä se on? Marie kysyi varovasti.
-Tämä on sinun isäsi päiväkirja.
Marien silmät rävähtivät auki ja hän katsoi kirjaa epäuskoisena.
-Pitikö hän päiväkirjaa? Marie kysyi hämmästyneenä.
-Piti. Isäsi jätti sen minulle, kun kävitte täällä viimeisen kerran. Hän pyysi minua antamaan sen sinulle, sitten kun tarvitsisit sitä. Safir selitti muistellen tuota hetkeä mielessään.
Hän muisti vieläkin John Silverin katseen, aivan, kuin hän olisi tiennyt, että se oli viimeinen kerta, kun hän näkisi varkaiden kaupungin.
-Mutta mistä hän tiesi, että tulen joskus tänne takaisin? Marie kysyi hämillään.
-Ehkä hän ei tiennyt vaan arvasi, että kohtalo johdattaisi sinut tänne. Safir arveli ja huokaisi jälleen kerran. - Minä...joskus mietin, että mitä olisi tapahtunut jos olisitte jääneet tänne. Isäsi eläisi vieläkin. Mutta toisaalta hän halusi, että kasvat muualla kuin varkaiden keskellä.
-Tuskin hän olisi halunnut, että kasvan ilman vanhempia yksin kadulla. Marie huomautti.
Safir vain hymähti ja ojensi kirjan Marielle.
-Ehkä en kuitenkaan halua lukea sitä. Marie kuiskasi katsellen kirjaa surullisena.
-Miksi et? Safir kysyi hämmentyneenä.
-Se on kuitenkin isäni päiväkirja.
-Jossa yhdellä sivulla lukee kätkön sijainti. Safir huomautti.
Marien suu loksahti auki, hetkeen hän ei saanut sanottua sanaakaan.
-Kirjoittiko hän sen muistiin? Marie hämmästeli.
CITEȘTI
Avain Sydämeen
Istorice"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
