Safirin järjestämät juhlat alkoivat hyvissä merkeissä. Kukaan ei tuntunut enää muistavan, että heidän joukossaan oli armeijan kapteeni, sekä kaksi muuta tuntematonta miestä.
Keskelle kaupunkia oli jätetty tanssimista varten aukea tila, sen ympärillä oli pöytiä täynnä herkullisia ruokia. Isot soihdut valaisivat juhlapaikan ja loivat utuisen tunnelman kylään.
Kaikki ihmiset olivat riemuissaan juhlista, he tanssivat ja iloitsivat tästä tilaisuudesta pitää hauskaa.
Mutta Marie ei ollut juhlatuulella, hän yritti pinnistää hymyn huulilleen aina, kun Safir katsoi häntä, mutta kun mies käänsi katseensa pois, vajosi Marie jälleen itsesäälin syövereihin.
Varkaiden kaupunki oli saanut hänet miettimään elämäänsä, vanhempiaan ja kaikkia niitä vuosia, jotka he olisivat voineet viettää yhdessä. Mutta miksi he saivat vain niin vähän aikaa? Miksi Marie oli tuomittu elämään yksin tässä maailmassa, mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tällaisen kohtalon?
Marie tunsi vihan puristuvan rintaansa kehäksi joka kiristyi ja kiristyi. Se tunne valtasi koko hänen kehonsa, kun hän ajatteli myös Leonin petosta. Miehen isä oli syyllinen Marien isän kuolemaan eikä Leon ollut kertonut sitä. Marie katsoi miestä joka istui hänen vierellään. Leon oli hurmaavan näköinen puhtaissa vaatteissa ja siistityssä olemuksessaan. Hän oli komea, komeampi, kuin Christian ikinä oli ollut. Vaikka Leon oli selvästi vanhempi kuin Christian niin silti hän näytti kauniimmalta, jalommalta...Marie pudisteli päätään. Hän nuhteli itseään ajatuksista, jotka tulvivat hänen mieleensä aina kun hän katsoi kapteenia.
–Mikä saa kaupungin kauneimman tytön näyttämään noin murheelliselta? Danielin ääni kysyi kuiskaten Marien korvaan.
Marie kääntyi äkisti katsomaan miestä, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä hänen toiselle puolelle.
Leon huomasi myös Danielin tulon, hän ei edes viitsinyt katsoa tuota keikaria, joka yritti selvästi vietellä Marien itselleen.
–Minä vain ajattelen liikaa vanhoja asioita. Marie mutisi ja käänsi katseensa tanssijoihin.
–Saanko antaa neuvon, elä tässä hetkessä. Daniel neuvoi ja istahti Marien viereen.
–Minä pidän sen mielessä. Marie sanoi ja mutristi huuliaan.
Nyt hän ei olisi jaksanut Danielin piiritysyrityksiä, jotka olivat päivänselviä. Tämä ei vain suostunut jättämään Marieta rauhaan, vaan yritti sinnikkäästi voittaa tämän itselleen.
–Oletko jo tanssinut? Daniel kysyi ja tuijotti intensiivisesti tytön kasvoja.
–En.
–Mutta sehän on melkeinpä rikos, jos noin kaunis neitonen viettää iltansa vain katsomassa, kun muut tanssivat. Daniel sanoi dramaattisesti, hän nojautui lähemmäs tyttöä ja haistoi tämän kukkaisen tuoksun.
–Tuo on liioittelua. Marie huomautti.
–Saanko luvan? Daniel kysyi ja kumarsi syvään.
–Et. Marie sanoi töykeästi, eikä edes katsonut mieheen.
–En ota vastaan kieltävää vastausta. Daniel sanoi ja tarttui Marien käteen kiinni
Marie säpsähti ja katsoi miestä tuima ilme kasvoillaan. Daniel vain naurahti ja yritti vetää Marien ylös penkiltä, mutta hän riuhtaisi kätensä irti hyvin vihaisesti ja tönäisi miehen kauemmaksi.
–En halua tanssia kanssasi. Marie kivahti saaden Leonin kiinnittämään huomionsa heihin.
–Se oli vain leikkiä. Daniel sanoi varovasti ja istahti takaisin paikoilleen.
YOU ARE READING
Avain Sydämeen
Historical Fiction"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
