Leon oli kumartuneena Marien ylle, hän katseli tytön käsissä olevaa kirjaa, jonka hauraalle sivulle oli piirretty selvä kartta. Kartan päätepiste oli merkattu isolla ruksilla ja sen päällä luki koukeroisin kirjaimin: Löydät kätkön sieltä, missä sydämeni lepää.
- Tuossa kätkö siis on. Leon totesi hiljaisella äänellä.
- Niin. Siellä me asuimme hetken aikaa. Marie vastasi vaitonaisena.
- Mutta sehän on aivan Baxter Crockin vieressä. Leon kuiskasi ja kyykistyi tytön viereen.
- Eikä ole. Marie väitti ja katsoi karttaa uudestaan.
- Onpas. Katso tätä karttaa.
Marie silmäili Leonin karttaa ja sitten isänsä piirtämää karttaa. Baxter Crockin pikku kaupunki oli hyvin lähellä kätköä.
- Voi, että minä olen tyhmä. Marie moitti itseään. - Olisimme voineet kulkea nopeammin tietä pitkin hevosilla ja kulkea loppu matkan kävellen.
- Mutta ethän sinä voinut mitenkään muistaa sitä. Isäsi matkasi metsien halki sen vuoksi ettei hän jäisi tiellä kiinni.
- Ja nyt me joudumme matkaamaan ihan turhaan tämän metsän halki. Marie selitti ja kuljetti sormeaan pitkin karheaa karttaa.
- Mutta jos lähtisimme Baxter Crockiin, niin menettäisimme aikaa ja voisimme herättää liiallista kiinnostusta ihmisissä. He voisivat arvata millä asioilla oikein olemme. Kapteeni huomautti.
- Niin, olet oikeassa. Ehkä on parempi kulkea metsän halki. Marie myöntyi ja sulki päiväkirjan. Oletko vieläkin sitä mieltä, että meidän ei kannata kertoa kätkön tarkkaa sijaintia muille? Marie kysyi viitaten keskusteluun, jonka he olivat käyneet lähdettyään varkaiden kaupungista.
- Se...tai siis olen. Minä luotan ystäviini, mutta silti on parempi jos vain me tiedämme missä kätkö on.
- Toisin sanoen, et luota ystäviisi. Marie sanoi ja laittoi kirjan samaan pussiin aseen kanssa.
Leon vain hymähti ja käveli takaisin leiriytymispaikalle. Marie katseli miehen loittonevaa selkää. He olivat kertoneet päiväkirjasta Quinille ja Thomasille, mutta Leon oli sanonut, että he osoittivat luottamusta Marielle jos vain hän tietäisi kätkön sijainnin. Mutta Marien mielestä Leon ei luottanut enää ystäviinsä niin kuin matkan alussa. Ehkä hän oli miettinyt Marien sanoja. Ainakin Marie oli miettinyt Leonin sanoja. Miehellä alkoi olla hyvin vahva vaikutus häneen. Marie ajatteli melkein aina Leonia. Ainoastaan Leonin seurassa tyttö ei ajatellut tätä. Silloin hän vain katseli miehen komeita kasvoja ja jutteli tämän kanssa. Aika riensi nopeaa miehen seurassa, Marie olisi voinut vain istua ja katsella tämän sinisiä silmiä koko päivän.
Marie hymyili itsekseen ja nosti syliinsä kuivia puun oksia. Jos hän vain saisi edes yhden kerran olla onnellinen. Mutta olihan hän saanutkin olla onnellinen. Kaikki aika, mitä hän oli viettänyt isänsä kanssa, oli ollut hienoa aikaa. Mutta sitten se kaikki oli riistetty häneltä. Sitten jälleen hän oli saanut onnen Christianin kanssa. Marie oli elänyt onnellisinta aikaa ja sitten taas se oli riistetty pois. Kuinka elämä olikaan niin hankalaa? Ensin kaikki oli hyvin, sitten taas ei. Nyt kaikki oli hieman paremmin. Ainakin Marie tunsi olonsa turvalliseksi ja hyväksi Leonin seurassa. Mutta kauanko tämä kestäisi? Niin kauan, kunnes Marie tunnustaisi tietävänsä Leonin isästä. Silloin luottamus heidän välillään rikkoutuisi.
- Marie! Tyttö hätkähti Leonin ääntä, joka kaikui metsässä.
Marie lähti kävelemään takaisin leiripaikalle, hän hyräili itsekseen ja keräsi samalla risuja.
- Marie! Leon huusi toistamiseen.
- Minä tulen! Marie huudahti takaisin ja ihmetteli mikä leirissä oikein oli hätänä.
YOU ARE READING
Avain Sydämeen
Historical Fiction"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
