Hellä kosketus iholla sai kapteenin säpsähtämään hieman. Hän tunsi jonkun läsnäolon vierellään, hän tunsi jonkun sivelevän hänen poskeaan. Leonin huulet vääntyivät hymyyn, kun hän tunsi suudelman kaulallaan, hän naurahti ääneen, kun tyttö painoi seuraavan suudelman hänen huulilleen.
– Huomenta kultaseni, Marie kuiskasi kauniilla äänellä, joka sai Leonin sydämen lyömään tiheämpään tahtiin.
– Huomenta, Leon mumisi hieroen silmiään, haukotellen samalla.
Hän katsoi hetken aikaa ympärilleen ja tunnisti oman makuuhuoneensa, jossa hän ei ollut viettänyt yötä pitkään aikaan. Ikkunan edessä oli valkoiset verhot, jotka päästivät hieman auringon säteitä huoneeseen.
Marie makasi hänen vierellään, hän hymyili suloisesti ja piirteli sormellaan näkymättömiä kuvia Leonin rintakehään, saaden kapteenin kasvoille nousemaan virneen.
– Sinä nukuit sikeästi, pelkäsin jo, että olet sairastunut, Marie mumisi huulet mutrulla.
Kapteeni veti vaistomaisesti peittoa puolipaljaan kehonsa päälle, hän tunsi kylmän ilmavirran hivelevän ihoaan, mikä sai hänet tärisemään hieman.
– Täällä on kyllä hieman kylmä, Leon huomautti.
– Et kai vain ole tulossa sairaaksi? Marie kysyi selvästi huolestuneena, painautuen lähemmäksi miestä.
– En, en usko, Leon sanoi ja kääntyi kyljelleen.
Sänky tuntui omituisen kovalta, hän ähkäisi ja ummisti silmänsä hetkeksi kiinni. Kun hän avasi ne uudestaan, hän heräsi todellisuuteen.
Uni, se oli ollut niin todellinen uni, että Leon luuli oikeasti makaavansa Marien vieressä kartanossaan. Mutta totuus oli paljon karumpi, paljon ahdistavampi. Hän makasi talon lattialla kädet ja jalat sidottuina. Hänen päätään särki ja kylmyys, joka valui avoimesta ovesta sisälle, oli saanut miehen kangistumaan.
– Saatana, Leon puhisi itsekseen, riuhtoen köysiä, jotka tuntuivat syöpyneen hänen ihonsa lävitse.
Leon muisti tapahtumat hyvin, hän muisti kuinka hän oli tapellut Christianin kanssa ja mies oli lyönyt häntä aseellaan. Se oli ollut kova isku, joka tuntui vieläkin hänen takaraivossaan. Mutta silti, hänen sydämessään tuntuva kipu oli paljon pakottavampaa kuin fyysinen isku. Marie tiesi totuuden. Hän tiesi, että Leon ei ollut veloissa vaan, että hänen piti palauttaa kaksitoista timanttia herttuan pojalle.
– Marie! Marie! Oletko täällä?! Marie! Leon huusi, mutta turhaan sillä kukaan ei vastannut.
Hän katseli hetken aikaa ympärilleen ja tajusi sitten olevansa yksin. Se oli siis totta. Marie oli lähtenyt joko miesten mukana tai yksin. Silti hän oli lähtenyt ja jättänyt Leonin sanomatta edes hyvästejä. Mutta ei se ollut tytön vika. Se oli Leonin vika. Hän itse oli päättänyt olla kertomatta totuutta. Hän itse oli pettänyt Marien luottamuksen.
Leonin silmäkulmiin ilmestyi kyyneliä, hän nyyhki hiljaa itsekseen ja kuiskaili hiljaa Marien nimeä itsekseen.
Leon tiesi tehneensä väärin, mutta ei hän tehnyt sitä tahallaan. Hän oli saanut tehtävän, ei hän ollut tiennyt rakastuvansa. Se oli ollut kaikista asioista viimeisin, jonka hän oli luullut löytävänsä matkalla.
– Voi Marie, minä niin rakastan sinua, Leon nyyhkytti ja riuhtaisi tunteidensa voimalla köydet löysemmälle käsistään.
Hän itki ja karjui välillä tuskaansa. Köydet antoivat periksi ja hän lyyhistyi kasaan saadessaan kätensä vapaiksi. Leon nousi hitaasti istumaan ja avasi vapisevin sormin jalkojensa köydet. Sitten hän vain istui paikoillaan ja mietti mitä tekisi.
YOU ARE READING
Avain Sydämeen
Historical Fiction"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
