Avain Sydämeen

32. Viimeinen toivomus

Constantinin nyrkki iskeytyi kovaa Leonin kasvoihin saaden miehen ähkäisemään tuskissaan. Hän kaatui kyljelleen maahan vaikertaen hieman. Kaksi miestä nosti Leonin takaisin polvilleen ja ottivat askeleen taaksepäin.

- Veikö kissa kielen? Constantin kysyi myhäillen pitäen silmänsä tiukasti kapteenissa.

Leon naurahti tuskaisesti ja kohotti katseensa miehen kolkkoihin kasvoihin sanomatta mitään.

- Haluatteko saman kohtalon kuin ystävänne? mies kysyi ja käänsi katseensa ruumisiin.

Leon nielaisi äänekkäästi, hänen kurkkunsa tuntui kuivalta ja karhealta. Hän oli tietoisesti vältellyt katsomasta kahta ruumista jotka makasivat elottomina metsän reunassa. Hän oli nähnyt kuinka yksi miehistä oli ampunut Quinin kuoliaaksi.

Tätä oli ilmeisesti hakattu ennen kuolemaa, hänen ennen niin komeat kasvonsa olivat olleet verillä, hänen silmänsä olivat toljottaneet vain suoraan eteenpäin tyhjyyttä huutaen. Ennen laukausta Quin oli nähnyt Leonin joka oli jäänyt kiinni. Quinin silmiin oli noussut epätoivoinen katse aivan kuin hän olisi pelännyt hyvän ystävänsä puolesta, että tämäkin joutuisi kärsimään kidutusta ja hakkaamista. Sitten oli kuulunut laukaus, Quin oli kaatunut maahan, kuolleena.

Miehet olivat raahanneet ruumiin toisen ruumiin viereen joka oli Harrisonin. Hänen kasvonsa olivat melkeinpä puhtaat, mutta hänen selässään oli iso veritahra joka kieli siitä, että häntä oli ammuttu takaapäin ehkä silloin, kun he juoksivat pakoon.

Leon tunsi kamalaa syyllisyyttä joka jäyti hänen sydäntään. Hän olisi halunnut itkeä ja huutaa tuskaansa joka johtui hyvän ystävän menetyksestä, mutta hän ei voinut tehdä niin. Hänen piti pitää tuo suru omana tietonaan, hän ei voinut näyttää noille miehille, että hän kärsi enemmän henkisesti kuin fyysisesti.

- Niin, oikeastaan se on sääli etteivät he suostuneet puhumaan, mutta ehkä te olette hiukan viisaampi, kapteeni, mies totesi ja odotti Leonin vastaavan jotain, mutta kapteeni pysyi vaiti.

Leon puri poskensa sisäpintaa yrittäessään pitää hermonsa kurissa. Miehet ilmiselvästi tiesivät kuka hän oli joten oli turha kiistää henkilöllisyytensä. Leon oli nähnyt jokaisen miehen kasvot, mutta hän ei tunnistanut heitä. Ehkä he olivat joskus kuuluneet jonkinlaiseen rosvokoplaan tai sitten Leon oli saanut kiinni heidän sukulaisiaan tai ystäviä. Ne olivat aivan riittäviä syitä miehille kiduttaa hänet hitaasti kuoliaaksi.

Kun Leon ei sanonut sanaakaan, näytti Constantin merkin miehille jotka nostivat Leonin seisomaan omille jaloilleen mikä oli hieman hankalaa sillä hänen jalkansa tuntuivat hyvin huterilta.

Constantin puristi kätensä nyrkkiin ja upotti sen nopealle liikkeellä kapteenin rintakehään saaden tämän parkaisemaan.

Leon otti toisen ja kolmannenkin iskun vastaan kasvot vääristyen tuskasta, hän ei enää meinannut pysyä pystyssä. Hän huojui kuin kalteva torni paikoillaan ja aina kun hän meinasi kaatua miehet tarttuivat häneen kovemmin kiinni tukeakseen häntä, mutta vain sen vuoksi, että Constantin sai lyödä kapteenia yhä uudestaan ja uudestaan.

Leon yritti keskittyä kaikkeen muuhun kuin kipuun joka valtasi pikku hiljaa hänen mielensä ja koko kehonsa. Hän oli kuin tulessa iskujen voimasta. Hänen suussaan maistui veri ja hänen silmänsä tuntuivat hyvin raskailta.

Constantin katsoi tyytymättömänä kapteenia, hänen loistava kosto suunnitelmansa oli menossa pilalle. Itse asiassa heidän koko suunnitelman oli mennyt pilalle. He olivat valmistautuneet yllättämään kapteenin joukon, kun yksi hevosista oli säikähtänyt käärmettä. He olisivat helposti saaneet kaikki seitsemän kiinni polulla, mutta nämä olivat lähteneet juoksemaan metsään pakoon, mikä oli tosin ymmärrettävää käytöstä. Tuskin kukaan selväjärkinen olisi jäänyt seisomaan paikoilleen vaaran uhatessa. Mutta Constantinia harmitti eniten se etteivät he olleet saaneet tyttöä kiinni. Siksi Constantinin oli pakko tyytyä ensimmäiseen vaihtoehtoon ja tappaa kapteeni. Se oli yksinkertaista.