Kului kaksi hyvin pitkää päivää, kunnes Marie näki jälleen vanhan kotitalonsa, joka nökötti yksinään lammen vierellä. Talo oli kärsinyt kovia, sen pinta oli tummunut ja osa ikkunoista oli rikki, mutta silti se oli ainoa koti, jonka Marie oli tuntenut koko elämänsä aikana.
Marie antoi katseensa kiertää tutussa maisemassa. Talon ympärillä ja kauempana oli kuoppia, jotka osa oli täytetty hätäisesti. Marie tiesi, että Christian ja muut olivat etsineet aivan vääristä paikoista. He olivat myllänneet melkein kaiken löytämättä kätköä, mikä sai tytön hymyilemään leveästi.
– He eivät ole löytäneet kätköä, Marie sanoi Leonille, joka katsoi maisemaa hiukan huolissaan.
– Mistä tiedät? Leon kysyi kohottaen kulmiaan.
– Tiedän vain, Marie sanoi arvoituksellisesti ja käveli talolle Leon perässään.
Miehet talon sisällä olivat huomanneet tulijat. He olivat kaikki hyvin yllättyneitä, että kapteeni ja Marie olivat elossa. He olivat uskoneet, että nämä olivat jääneet kiinni ja ettei Winters olisi säästänyt ainakaan kapteenin henkeä, sillä kaikki tiesivät, että tämä oli tuomari Stowen poika.
Christianin sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun hän näki Marien kauniin olemuksen. Hän oli salaa onnellinen nähdessään tytön elossa. Mutta hän kuitenkin rauhoitti mielensä, ei hän voinut näyttää vieläkin välittävänsä tytöstä, joka ei enää rakastanut häntä.
Marie asteli taloon ja katsoi miehiä ivallinen hymy kasvoillaan. Hän antoi katseensa kiertää yksinkertaisessa sisustuksessa, ennen kuin hänen säihkyvät silmänsä pysähtyivät Christianiin.
Mies nielaisi äänekkäästi, hän vain tuijotti tyttöä takaisin, tietämättä miksi tämä katsoi häntä niin kauan.
– Olette olleet täällä jo, vaikka kuinka kauan, mutta ette ole löytäneet kätköä, Marie sanoi ivallisesti.
– On hyvin mukavaa nähdä teitäkin, Thomas vinoili.
– Jäittekö kiinni? Peterson kysyi juuri sen kysymyksen, joka oli ollut heidän kaikkien mielessä.
– Jäimme, mutta pelastuimme, Marie sanoi heleällä äänellä aivan liian iloisesti.
– Se oli Marien ansiota, Leon huomautti.
Hän sai Jonesin tympeän katseen itseensä. Christian ei voinut sietää kapteenia, ja sitä kuinka lähellä tämä oli Marieta. He olivat ilmeisesti nyt läheisempiä kuin koskaan aikaisemmin, sen huomasi siitä kuinka tyttö nojasi miestä vasten, antaen tämän käsivarren kietoutua hänen vyötärönsä ympärille omistavasti.
Christian katsoi tyttöä hämmentyneenä, mutta samalla mustasukkaisena. Hän ei tiennyt mitä ajatella siitä, että Marie oli pelastanut itsensä ja kapteenin Wintersin kynsistä. Se jos mikä sai Jonesin tuntemaan hetkellistä ylpeyttä tyttöä kohtaan.
– Näittekö Wintersin? Peterson kysyi kiinnostuneena.
– Näimme, mutta hänellä oli koko ajan naamio kasvoillaan, joten periaatteessa emme nähneet häntä, Leon valehteli suojellakseen Marieta, joka oli hyvillään siitä, miten kapteeni suojeli häntä.
– Ette siis ole löytäneet kätköä? Leon kysyi, vaikka hän luottikin Marien sanaan.
– Emme, Christian tokaisi tylysti.
– Vihje jonka isäsi jätti oli melkeinpä naurettava, kuka voi tietää missä on hänen sydämensä lepää, Thomas vinoili.
Marie naurahti ja katsoi miestä halpamainen ilme kasvoillaan.
YOU ARE READING
Avain Sydämeen
Historical Fiction"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
