- Hienoa, me kuolemme tänne. Thomas totesi katkerana ja heilutteli kahleitaan, jotka kytkivät jokaisen kiinni seinään.
-Emmekä kuole. Leon totesi kylmästi pohtien sanojensa merkitystä.
Hän ei ollut kovinkaan varma selviytymisestä. Heidät oli viety väkivalloin leiristä, miehet olivat uhanneet heitä aseilla ja kävelyttäneet heidät ensin äreän miehen luo, joka oli sanonut nimekseen Safir. Mies oli mulkoillut vankeja hetken aikaa ja käskenyt viedä heidät vankiselliin kuulustelua varten. Leon oli tullut siihen tulokseen, että kyseessä oli legendaarinen Varkaiden kaupunki, joka oli täynnä varkaita ja niiden ihmisten sukulaisia, jotka Leonin isä oli tuominnut kuolemaan. Kukaan ei ollut koskaan vaivautunut etsimään kaupunkia, sillä siellä asusti pahimpia rikollisia, jotka olivat paenneet kukkulan suojiin. Mutta Leon ei olisi ikinä arvannut, että varkaat asuivat niin lähellä Greenwoodin laaksoa.
-Sinä et minua hämää Leon. Thomas sanoi melkeinpä ivallisesti.
-Mitä? Leon kysyi ja hätkähti mietteistään hereille.
-Minä tunnen sinut liian hyvin, että voisit peittää epävarmuutesi. Me kuolemme tänne ja sinä tiedät sen. Thomas totesi ja katsoi kapteenia syvälle silmiin.
-Yritin vain luoda hiukan toivoa.
-Tässä tilanteessa toivoa ei paljon löydy. Quin sanoi surkeana ja yritti repiä kahleita irti.
-Unohdatte yhden asian, Marie on vielä olemassa ja hän varmasti etsii meidät käsiinsä. Leon totesi.
Thomasin kasvoille nousi ylimielinen ilme ja hän naurahti ivallisesti:
-Luuletko tosiaan niin? Että mestarivarkaan tytär noin vain panee henkensä alttiiksi meidän vuoksemme.. Ja vaikka hän tulisikin niin miten hän muka voisi pelastaa meidät?
-Niin kuin itse sanoit, Marie on varkaan tytär. Ehkä hän pystyisi puhumaan puolestamme. Kapteeni sanoi toiveikkaana.
-Hän ei tunne meitä, hän ei tarvitse meitä, joten hän on varmasti lähtenyt jo omille teilleen Thomas tuhahti.
-Minä luotan häneen. Leon totesi varmalla äänellä.
-Sinä luotat liian herkästi ihmisiin, myös sellaisiin jotka eivät ansaitse luottamustasi.
-Sinäkö määrittelet ihmiset, jotka ansaitsevat luottamuksen. Leon kysyi ja katsoi ystäväänsä turhautuneena.
-Tätä on turha jatkaa, olet ihastunut siihen tyttöön ja se näkyy aurinkoon asti.
Leon punastui Thomasin sanoista, hän katsoi miestä vihaisesti.
-Vaikka minä luotankin Marieen, niin ei se tarkoita sitä, että olisin mieltynyt häneen.
-Ihan miten itse haluat. Mutta minä tunnen tuollaiset naiset, hänellä on ollut varmasti kymmeniä jos ei satoja miehiä ja sinä olisit vain yksi heistä.
Leon punastui entisestään, hän oli tottunut Thomasin kärkkääseen puhetyyliin, mutta joskus mies vain meni rajan yli ja nyt oli sellainen hetki.
-Koetteletko kärsivällisyyttäni? Leon kysyi ja katsoi miestä ankara ilme kasvoillaan. - Jos he eivät tapa sinua niin minä tapan, ellet lopeta panetteluasi.
Thomas ei sanonut enää sanaakaan, hän tiesi puhuneensa liikaa ja pysyi vaiti.
Leon istui suu supussa seuraavat tunnit. Quin nukkui levottomasti sellin kylmää seinää vasten ja Thomas vain istui paikoillaan. He kuulivat meteliä pihalta, lasten naurua ja välillä pauketta. Leon tiesi mitä se tarkoitti. Miehet rakensivat hirttolavaa. Hän nielaisi äänekkäästi ja yritti peittää tuon kumahtelevan äänen päästään. Mutta se oli mahdotonta. Aivan kuin joku olisi hakannut vasaralla sellin keskellä. Leon tunsi kämmeniensä hikoavan, hän tiesi ettei tästä tilanteesta ollut enää ulospääsyä. He kuolisivat, ellei Marie pelastaisi heitä, mutta niin kuin Thomas oli kysynyt, miten Marie voisi pelastaa heidät? Ei mitenkään. Se oli realistinen vastaus. Jos Marie tulisi niin hän joutuisi itsekin hirteen. Se oli totuus.
Aika kului hyvin hitaasti, ja kun pimeä pikku hiljaa alkoi vallata selliä kuului portaista askelia.
-Nyt ne tulevat. Thomas totesi ja tönäisi nukkuvan Quinin hereille.
-Mitä? Quin kysyi unisena ja katseli ympärilleen kuin vauhko härkä.
-Tänne tulee joku. Ne hirttävät meidät. Thomas sanoi ääni vapisten.
-Mitä vain voi vielä tapahtua? Leon sanoi valaen hiipuvaa uskoa ystäviinsä.
Askeleet kuuluivat uhkaavina lähempää ja lähempää. Lopulta ne hiljensivät tahtiaan lähestyessään selliä. Kaksi nuorehkoa miestä seisoi kalterien takana, heidän kasvoillaan oli mitäänsanomattomat ilmeet. He avasivat sellin oven ja katsoivat vankeja hetken aikaa.
Toinen miehistä astui sellin sisälle ja avasi rauhallisin elkein kahleet. Sitten hän perääntyi ystävänsä luo käytävään.
Miehet nousivat hitaasti ylös ja venyttelivät hiukan puutuneita jäseniään.
-Tulkaa mukaamme. Toinen miehistä totesi kylmällä äänellä.
Quin loi Leoniin nopean silmäyksen, meitä on kolme niitä kaksi, se viesti.
-On turha yrittää paeta, ulkona on kolmekymmentä miestä, jotka tappavat teidät mieluusti. Mies sanoi aavistaen vankien mietteet.
Quinin kasvoille nousi säälittävä ilme, hän laski päänsä alas ja antautui kohtaloonsa.
Leon piti päänsä pystyssä, hän itse oli syyllinen kohtaloonsa ja hän ei antaisi niille varkaille sitä iloa, että hän pyytäisi armoa tai itkisi heidän nähtensä.
Miehet ohjasivat vangit portaisiin joita pitkin heidät oli tuotu aamulla. Niiden yläpäässä he menivät pieneen huoneeseen, josta heidät ohjattiin ulos.
Pimeä oli laskeutunut kylän päälle ja tähtitaivas kimmelsi kauniina miesten yllä. Leon sulki silmänsä hetkeksi ja tunsi tuulen kasvoillaan. Hän katsoi tähtiä, joiden joukkoon hän kohta pääsisi.
-He aikovat kiduttaa meitä. Thomas sihisi hampaidensa välistä ja tönäisi Leonia käsivarteen.
Leon katsoi ympärilleen ja näki kauempana isoja soihtuja, jotka oli pystytetty aukealle. Lapset ja nuoret tytöt tanssivat tulien ympärillä ja nauroivat. Nähdessään miehet he ulvoivat ja huusivat kuin villieläimet.
-Uhrimenoja...Quin totesi yksiselitteisesti ja laski katseensa maahan.
Leonin sisällä myllersi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Siksi hänkin käänsi katseensa pois ja seurasi kuuliaisesti miehiä, jotka veivät heidät yhteen mökkiin. Mökissä heitä odotti sama mies, joka oli sanonut nimekseen Safir. Miehen yllä oli loisteliaat vaatteet, aivan kuin hän olisi menossa juhliin. Mies istui nojatuolissa takkatulen ääressä ja ei vaivautunut edes nousemaan ylös.
-Yrittivätkö he paeta? Safir kysyi.
-Eivät. Ovat valmiita kohtaloonsa.
Leon tuijotti itsepintaisesti miestä, joka hymyili ivallista hymyä.
Safir tiesi, että miehet olivat peloissaan. Sen näki kahden miehen kasvoilta.
-Täytyy kyllä myöntää, että te kapteeni Stowe osaatte pitää tunteenne kurissa. Olette menossa hirttoköyden jatkoksi ja ilmeenne ei värähdäkään.
-Minä hyväksyn kohtaloni. Leon sanoi varmalla äänellä.
-Hyvin jaloa. Niin monet ystävistäni varmasti ajattelivat, kun isäsi tuomitsi heidät kuolemaan.
Safir katseli miehiä hetken aikaa ja naksautteli sormiensa niveliä.
-Niin kuin äsken jo mainitsin, niin te kaikki kolme joudutte hirteen. Mutta sitä ennen joudutte pieniin testeihin. Safir sanoi hymyillen ivallisesti. - Meillä on taipumus hiukan leikkiä uhreillamme, aivan kuten alkukantaiset eläimetkin tekevät, ennen kuin syövät uhrinsa.
-Aiotteko syödä meidät? Thomas kysyi kimeällä äänellä.
-Miksipä ei? Safir virkkoi ja hymyili kapteenille, jonka kasvoilla pysyi kylmä ilme. - Miksi emme söisi vihollistamme ja saisi heidän voimiaan itsellemme.
Thomas ja Quin vilkaisivat toisiaan pelon vallassa. Safir huomasi heidän katseensa ja nauroi, hän nauroi niin kamalaa naurua, että hetken ajan Leonin kasvoilla näkyi pelko. Pelko kuolemasta.
JE LEEST
Avain Sydämeen
Historische fictie"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on v...
